Helsingin työväenopisto perustettiin vuonna 1914 ja sen toimintaan kuului
musiikinopetus alusta lähtien. Varsinainen orkesteritoiminta sai alkunsa
vuonna 1945 ensin pienimuotoisena ‘orkesterikerhona’, jossa soittajia oli
aluksi pienen yhtyeen verran. Kapellimestari Väinö Rantanen toimi orkesterin
ensimmäisenä kapellimestarina vuosina 1945 – 1954. Tämän jälkeen kapellimestariksi
tuli Toivo Lehtelä, joka johti ja kehitti merkittävästi orkesteria kuolemaansa,
vuoteen 1985 asti.
Lehtelän jälkeen orkesterin kapellimestareina ja kehittäjinä ovat toimineet
Juha Määttänen 1985—1988, Riitta Tikkanen 1988—1990, Johanna Rouhiainen 1990—1991,
Michael Adelson 1991—1994, Kim Diehnelt 1994—1995, Anders Blom 1995—1998,
Magnus Still 1998—2000 (sijaisena kevään 2000 Andrus Kallastu), Jörg-Fabian Schnabel
2000—2001, Magnus Still 2001—2002, Lotta Koponen 2002—2003 sekä Veli-Antti Koivuranta
vuodesta 2003 lähtien.
Orkesteri juhli vuonna 2005 60-vuotista taivaltaan kolmen konsertin sarjalla, joissa
kuultiin ‘Wieniläissäveliä’, ‘Keväistä romantiikkaa’ ja Sibeliuksen sävellyksiä.
Keväällä 2006 Helsinginkadun filharmonikot soitti Markus Fageruddin säveltämässä
musiikkiteatteriproduktiossa A-A-America. Musiikkiteatteriprojekti oli yhteistyöprojekti
Musica Nova Helsingin sekä Helsingin ja Espoon työväenopistojen kanssa. Syksystä 2006
alkaen orkesteri on konsertoinut 2—3 konserttiohjelmalla vuosittain käyden läpi
orkesterimusiikin yleisintä ohjelmistoa klassismista nykymusiikkiin.
Tällä hetkellä Helsinginkadun filharmonikoissa soittaa pääsääntöisesti noin 60 musiikin
aikuisharrastajaa. Helsinginkadun filharmonikoissa taiteelliset tavoitteet on asetettu
korkealle: oikean ja tyylinmukaisen musisoinnin merkitystä korostetaan — musiikin
tekemisen iloa unohtamatta!
Tiedot kokosi orkesterin entinen intendentti Mari Lahtinen.